Mitä tapahtui, kun riippumaton pari matkusti 19 päivää rahtilaivalla kohti auringonlaskua? Merimatka Singaporesta Valenciaan tarjosi ainakin ruokailujen aikatauluttamaa (r)ajatonta aikaa, merimiehekästä liharuokaa ja liikunnan ja ravinnon määrän epäsuhdasta aiheutuvaa tunnetta pulskistuvasta vyötärönseudusta. Bonuksena tuli mielinmäärin raikasta meri-ilmaa ja aavaa ulappaa.
Rahtilaivamatkustamisen perusidea on itse matka, ei nopea perillepääsy. Lento Aasiasta Eurooppaan olisi johtanut sekä fyysiseen että psyykkiseen jetlagiin. Matkustaminen hitaammin antoi mahdollisuuden sopeutua rauhassa ajatukseen normaalielämään palaamisesta. Halusimme edetä sellaista vauhtia, että sielu pysyy mukana.
Astuimme laivaan Singaporessa, puskimme melkein kaksi viikkoa poikki Intian valtameren ja nousimme parin päivän ajan pitkin Punaistamerta Suezin kanavan suulle. Kanavan läpäisimme yhdessä yössä, ja sen jälkeen kurvasimme Välimerelle kohti ensimmäistä pysähdyspaikkaa, Maltaa, jonne saavuimme Välimeren terävähköjä aaltoja kyntäen parissa päivässä.
Maltalla pääsimme ulos laivasta tutustumaan saareen. Malta ja Valletta kirvoittivatkin riippumaton yhteisestä innovaatiokeskuksesta muutaman lahonneen puujalkavitsin, jotka on parasta jättää kirjaamatta tähän – ne eittämättä aiheuttaisivat läheisimmillemme niin tuttua myötähäpeän tunnetta.
Viimeinen pätkä Maltalta Valenciaan oli puolentoista vuorokauden mittainen pikataival.
Tasaista toimeliaisuutta
Rahtilaivalla matkustajat saavat kehitellä huvinsa omatoimisesti – laivoilla ei ole yökerhoja, ylellisyystuotteiden myymälöitä eikä peliluolia. Meidän laivassamme elämyspuolta edustivat pieni kuntosali ja uima-allas.
Kontakteja laivan ulkopuolelle ei ollut ilman erillisjärjestelyjä: maksullisen nettiyhteyden saamiseksi olisi tarvittu kirjallinen pyyntö kapteenille. Totesimme, ettei se olisi tarpeen.
Päiväohjelmamme oli tasaisen toimelias. Aamulla katselimme ensin merta, sitten vähän joogailimme, sen jälkeen kävimme aamupalalla, katselimme merta, sitten vähän joogailimme, katselimme merta, lueskelimme tai kuuntelimme äänikirjoja ja pötköttelimme.
Lounaan jälkeen taas vähän katselimme merta, pötköttelimme, katselimme merta, joogailimme, kävimme kuntosalilla, katselimme merta, pötköttelimme, katselimme merta ja kuuntelimme äänikirjoja tai lueskelimme. Uima-allasta käytimme tropiikin leveysasteilla olon ajan, sitten ilma ja vesi viilenivät niin, ettei pienessä altaassa ollut enää mukava polskia.
Päivällisen jälkeen katselimme merta, pötköttelimme, katselimme merta, lueskelimme tai kuuntelimme äänikirjoja, katselimme merta ja vähän joogailimme.
Toki oli niitäkin päiviä, jolloin otimme vähän rauhallisemmin ja monen tekosyyn yhteissummana skippasimme kuntosalin ja kaikki vähänkin liikuntaan viittaavat aktiviteetit. Kaksi päätä keksii hämmästyttävän määrin perusteita vaakatasossa pysymiseen.
Lievää jännitystä elämäämme toi merirosvovaara matkan puolivälissä. Piraattiuhka otetaan laivoissa vakavasti, joten muutaman päivän ajan Somalian rannikon kohdalla ajelimme täyttä vauhtia vähillä valoilla ja ikkunat peitettyinä. Yläkannelle viriteltiin myös vesitykit, joilla olisi voitu suihkuttaa alas nopeilla veneillä laivan kylkeen tulevat ja siitä laivaan pyrkivät kutsumattomat vieraat.
Suezin kanavaan menon seuraaminen oli yhden päivän ihmettelymme aihe. Odottelimme kanavan suulla joitakin tunteja, koska reitti oli ruuhkainen.
Kanavassa oli koko ajan luotsi mukana. Ensimmäinen luotsimme osoittautui hartaaksi muslimiksi, joka pyöritti rukousmaton lattialle ja teki asiaankuuluvat rituaalinsa kesken tarkkuutta vaativan työskentelynsä.
Eräänä iltapäivänä pääsimme tutustumaan myös kaikkein pyhimpään, konehuoneeseen.
Musisointia ja murkinointia tähtitaivaan alla
Rahtilaivoihin otetaan vain muutamia matkustajia. Meidän matkakumppaneiksemme sattuivat sveitsiläinen rouva Adele ja saksalainen herra Wilfried, jolla oli mukana kitara ja seitsemän huuliharppua. Wilfriedin yhden miehen viihdekeskus vastasi iltojemme musiikkitarjonnasta.
Yhden illan ohjelmanumerona oli kapteenin barbeque, jossa oli tarjolla lihaa ja kalaa niin paljon kuin naama veti, salaattia, kyytipojaksi olutta ja viiniä, jälkiruoaksi hedelmäkakkua. Nautimme eksoottisesta tunnelmasta ja tutkailimme tähtitaivasta. Läsnä olivat kaikki kynnelle kykenevät eli koko miehistö lukuunottamatta komentosillalla päivystäviä.
Ja ne ruuat – liha pitää miehen tiellä ja merimiehen kurssissa
Laivassamme oli 27 hengen miehistö. Henkilökunnasta suurin osa oli Romaniasta ja Kroatiasta, muutama myös Montenegrosta ja Kiinasta.
Näiden nykyajan merikarhujen työ ei ole enää fyysisesti niin vaativaa kuin aikoinaan, mutta raavaat miehet tarvitsevat paljon energiaa. Laivan ruoka on suunniteltu miehistön koostumuksen mukaisesti: se on lihapainotteista, ravitsevaa – ja naisihmiselle välillä ylitsepääsemättömän runsasta.
Takaisin maan kamaralle ja kylmään todellisuuteen
Suloisen toimettomuuden aika päättyi Valenciaan.
Laivassaoloöitä kertyi yhteensä 19, ja matkan aikana siirryimme seitsemän aikavyöhykettä taaksepäin. Saimme elämäämme siis seitsemän tuntia lisää olla tekemättä mitään.
Valenciassa vedimme rinkat selkään ja poistuimme laskusiltaa pitkin maan kamaralle. Retriitti keinuvassa täysihoitolassa oli ohitse.
Riippumaton aika 