Kääntöpaikalla

Muistoja matkatavaroina, kokemuksia kilometritolkulla. Riippumaton pari on ynnäillyt menneitä kuukausia piirtämällä kuljettua reittiä kartalle ja laskemalla tallattujen polkujen pituuksia. Samalla tulevaisuuskin alkaa hahmottua. Edessä on eittämättä auringonlaskun suunta – kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti.

Riippumaton matka alkoi noin 8000 kilometrin junamatkalla. Sen jälkeen matkaa on taitettu joskus nopeimmalla, joskus tarkoituksenmukaisimmalla tavalla.

Muutama siirtymä on taitettu lentäen, mutta pääosin on pysytty maan pinnalla, usein myös veden päällä keinuen.

Tammikuun loppuun mennessä kilometrejä on kertynyt yhteensä noin 17 000.

Matkantekoa olennaisempaa on kuitenkin ollut paikallaan oleminen.

Ai laivaan, juu!

Aikariippumattomallakin ajalla on aikariippuvaisia ulottuvuuksia.

Helmikuun koittaessa on aika irrottaa köydet ja antaa merituulten viedä Singaporesta Valenciaan – ei kuitenkaan purjein vaan tukevasti rahtilaivan kyydissä.

Riippumaton matka meriä pitkin on noin 11 000 kilometriä, ja se kestää arviolta 20 päivää. Se voi kestää myös enemmän. Tai vähemmän.

Jätä kommentti