Thaimaa 50 päivässä

Riippumaton Thai-aika alkoi Koh Lipeltä marraskuun lopussa ja thaimaallinen vaellus päättyi Bangkokiin tammikuun puolen välin jälkeen: Matkantekoa veneellä, bussilla, junalla; välillä saarilla, välillä mantereella, siitä oli riippumaton Thaimaan kierros tehty.

Riippumaton pari liikkui verkkaisesti, paikallaanoloa painottaen. Rinkan pakkaaminen ja purkaminen, uuteen paikkaan asettuminen ja matkapäivät odotteluineen vievät aikaa ja energiaa, jotka voi käyttää paremminkin vaikkapa elämän tarkoituksen etsimiseen riippumatossa.

Thaimaassa mentiin nukkumaan pyöreästi 50 yönä kahdeksassa eri kohteessa.

Riippumaton raportti thaimaallisesta elämästä

Koh Lipe (kuusi yötä) – samassa paketissa turistihärdelli ja luonnontilainen aurinkoparatiisi.

Saarelle kannattaa saapua paljain jaloin, sillä maihinnousu tapahtuu kävellen viimeiset metrit siitä kohdasta, johon pitkähäntäveneellä pääsee. Saarella ei ole venelaituria.

Koh Lipe sopii sille, joka haluaa kokea yhdellä kertaa sekä kansainvälistä – erityisesti eurooppalaista ja pohjoismaalaista – menoa että rauhallista rantaelämää. Riippumaton pari katseli, kierteli ja ihmetteli.

***

Koh Yao Noi (kymmenen yötä) – kaukana kavala maailma

Koh Yao Noin saari elää tavallaan ja vieraat saapuvat ajallaan.


Saaren ympärillä riittää tutustumiskohteita ja luonnon ihmeitä kierrettäväksi. Pitkähäntäveneellä pääsee pieneenkin poukamaan.


Tämä maisemaistuin toi termiitit pe*****seen. (Kuumottava kokemus.)


Viidakkobungalowissa oli prinsessavuode katoksineen.


Saarelaiskissan elämää: Strechingiä ja joogaa joka päivä.

Holy springin ihmeellisyys ja pyhyys jäivät piiloon nousuveden aikaan. Vedestä olisi pitänyt nousta vettä.

Koh Yao Noi sopii sille, joka nauttii maaseudun rauhasta. Riippumaton pari veneretkeili, pyöräili, joogasi ja vietti säännöllistä elämää: varhain nukkumassa, aikaisin hereillä.

***

Krabi (kaksi yötä) – kaupunki, jossa on vähän kaikkea kaikille


Krabin liikennevalovastaavat päivystävät pylväissään raskasta taakkaa kantaen.

Krabi sattui huoltopaikaksi matkan varrelle, kun riippumaton pari siirtyi Andamaanienmeren rannoilta mantereen toiselle puolelle, Siaminlahdelle.

***

Koh Samui (kymmenen päivää) – jouluista menoa suomalaiseen tapaan


Saaressa on uimareille se hyvä puoli, että meri on ihan rannassa joka puolella.


Kyllä, suomalaiset jouluruokaöverit voi vetää myös ulkomailla. Pandora Lifestyle Hotel pani pöydän koreaksi.

Koh Samui on yksi suurimmista ja suosituimmista Thaimaan lomasaarista. Sopii kaikille.

***

Pratchuap Khiri Khan (kaksi viikkoa) – länkkäreitä vilisevä aito thaimaalainen kaupunki

Pratchuap on provinssi, jonka samanniminen pääkaupunki sijaitsee rannikolla Thaimaan kapeimmalla kohdalla, vain kymmenen kilometrin päässä Myanmarin rajalta.


Pratchuapissa riitti ruokamarkkinoita jokaiselle illalle. Kaloja löytyi moneen lähtöön.


Hölmistynyt serkku kavereineen esitteli temppujakin yhtä hölmistyneille turisteille.

Pratchuap oli poliisien tuomien ja junan viemien reppureissaajien kahden viikon pysäkki. Olo muodostui niin kotoisaksi, ettei meinannut osata lähteä pois ollenkaan. Matkan oli kuitenkin jatkuttava.

***

Hua Hin (kaksi yötä) ja Pattaya (kolme yötä) – turistielämää

Hua Hin oli alkuaan kalastajakylä. Siitäpä se sitten lähti. Toki kalaakin on tarjolla nykyään, mutta myös monenlaista muuta saalistettavaa.

Pattayan rannoilla ei tarvitse olla yksin.

Hua Hin ja Pattaya sopivat sille, joka on kiinnostunut enemmänkin lämmöstä ja aurinkoisista biitseistä kuin paikallisesta elämänmenosta.

***

Bangkok (kolme yötä) – kihisevä ja kuhiseva suurkaupunki


Bangkokin kanavia pitkin kulkevissa veneissä ei tarvitse seistä katujen liikenneruuhkissa.

Riippumaton pari hengaili Bangkokissa pitkästä aikaa suurkaupungin sykkeessä.

***

Jätä kommentti