Lokakuussa riippumaton aika matkasi junalla, lentokoneella, bussilla, laivalla, taksilla ja skootterilla viiden aikavyöhykkeen kautta ajattomaan aikaan.
Kokemusten repussa on pala Pekingiä ja siemaus Singaporea, osin myös kulaus Kuala Lumpuria.
Marraskuussa matka jatkuu paikallaan. Riippumaton puu on löytynyt Malesian Pangkorin saarelta.
Riippumaton puu on alusta tarinoille syksyn kirpeästä kaupunki-ilmasta ja katujen tallaamisesta. Riippumaton puu on siellä, missä trooppiset tuulet tuovat terveisiä meren takaa hiekkarannan väelle.

Riippumaton puun alla voi seurata ahkerien hiekkatyöläisten aherrusta: hiekan sisältä kaivautuvat pienet pitkäjalkaiset otukset pyörittelevät hiekasta pieniä palloja, joista muodostuu hienoja kuvioita.

Toisesta huvista vastaavat pikkurikollisten apinoiden varastelupuuhat. Repun vetoketju tai vitriinin suljettu lasi eivät ole hidasteita pikkuvarkaille. Nopean serkkumme näppärät näpit veivät riippumaton edessä rannan naapurileirin hotellihuoneen avaimet silmänräpäyksessä. Muutaman sekunnin kuluttua avaimet killuivat rantapuun latvassa irvistelevän apinan suussa.

Hiljaisen kylän rantakatu muuttuu loppuviikolla kuhisevaksi markkinapaikaksi ja ranta täyttyy uimareilla ja auringonpalvojilla. Paikalliset ovat saapuneet saarelle viikonlopun viettoon.
Monsuunikauden Malesiassa yö on pimeä ja sateinen, mutta aamun aurinko kuivaa pilviä taivaalta. Keskipäivän kuumuuden kaikottua aurinko laskee, pimeys koittaa ja sadepilvet saapuvat uudelleen. Päivät seuraavat toisiaan ajattomana ketjuna.